Hyvä meininki on taattu kun Johanna nousee lavalle eri koonpanoissa, kuten bilebändi B&TheBoyz. Johanna on myös tunnettu gospel-artisti. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Furahan, Pekka Simojoen ja Exitin kanssa.

Johanna aloitti musiikin harrastamisen nelivuotiaana. Ensimmäisenä instrumenttina toimi viulu, ja myöhemmin kuvioihin tulivat mukaan piano ja kantele. Vuodet 2006-2009 Johanna asui Atlantassa, USA:ssa. Tänä aikana Johanna oli mukana kahdella Nashvillessa tehdyllä Geron Davisin albumilla, Night of Hope ja Everywhere. Nykyään Johanna asuu Lahdessa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Johanna Boedecker on sielukas ja vahva tulkitsija, lahjakas gospel - ja soul-vaikutteinen laulaja, joka työskentelee yli genrerajojen. Töitä ammattilaulajana hän on tehnyt jo kahden vuosikymmenen ajan.  

Takana on työskentelyä nimekkäiden artistien kuten Jipun, Laura Voutilaisen, Sami Saaren, Jore Marjarannan, Kaija Koon ja Maarit Hurmerinnan kanssa. Johanna on ollut taustalaulajana useilla kymmenillä eri artistien levyillä (muun muassa Maija Vilkkumaa, Jukka Poika, Joel Hallikainen, Arja Koriseva ja Kari Tapio). Ensimmäinen oma sooloalbumi Joulurauha julkaistiin vuonna 2012.

Monipuolisena musiikin ammattilaisena Johanna keikkailee yksityistilaisuuksissa, klubikeikoilla ja kirkkokonserteissa, sekä tekee mainosspiikkejä.

 

 

 

         Kuuntele: Soundcloud

 

 

Kuvat Johannasta: Lauri Hämäläinen

    Taustakuva: Jouni Jones Lehtonen